Finnwatchin tuore tutkimus pureutuu sertifiointimerkkeihin, joista kuluttajan on hankalaa ottaa selvää. Järjestön mielestä ay-liikkeen pitäisi olla mukana aktiivisemmin.

Eettisestä kuluttamisesta on tullut niin suosittua, että siitä on tullut vaikeaa. On Reilua kauppaa, UTZ:ia, FSC-sertifioitua paperia, Rainforest Alliancen banaaneja, RSPO-palmuöljyä ja vaikka mitä muuta. 2000-luvulla erilaiset vastuullisen kuluttamisen takuut ja merkit ovat valloittaneet kauppojen hyllyt.

Merkkien valtava määrä voi hämmentää. Mihin niistä voi luottaa? Onko yksi parempi toista? Finnwatchin tuore tutkimus Kaalimaan vartijat erittelee 16 Suomen suosituinta merkkiä ja analysoi niiden sisällöt.

Lyhyesti raportin voi vetää yhteen sanomalla, että varmimmin luonnon ja etenkin ihmisten kannalta kestävää on, jos merkkijärjestelmän omistaa asianomaisia yrityksiä laajempi joukko – jos mukana on vaikkapa kansalaisjärjestöjä ja ay-liikettä – ja jos tarkastukset tekee joku ulkopuolinen, mahdollisimman riippumaton ja laadukas taho.

Puhtaimmin paperein Finnwatchin tarkastelusta läpi pääsevät Reilu kauppa, UTZ, SA8000, ISCC ja FSC. Heikoimmat tulokset taas saavat Business Social Compliance Initiative BSCI, mehuteollisuuden SGF (Semi-finished Goods Control) ja Better Cotton Initiative BCI.

Raportti ei auta kiireistä kuluttajaa

Finnwatchin raporttia ei ole suunnattu kuluttajille. A4-paperille tulostettuna 14-sivuinen taulukko on pidempi ja leveämpi kuin keskivertolukija itse.

Teollisuuden palkansaajien pääsihteerin Ismo Kokon mielestä se voi silti auttaa.

– Joskin edelleen vaatii melkoista omistautumista ja oma-aloitteisuutta hankkia tietoa siitä, mitä kaikkea sertifiointijärjestelmät ovat sisäänsä kätkeneet, Kokko sanoo.

– Uskon kuluttajien olevan kiinnostuneita yritysvastuullisuudesta. Jos kuluttajille olisi tarjolla vielä selkeämmin tietoa, ohjaisi se ostopäätöksiä yritysvastuullisempaan suuntaan.

Finnwatchin toiminnanjohtaja Sonja Vartiala sanoo, että raportti voi kuluttajan sijaan palvella paremmin ”järjestelmien asiakkaita”, eli yrityksiä, ay-liikettä ja kansalaisjärjestöjä.

Vuonna 2016 voimaan astuva hankintalaki tulee helpottamaan sertifioitujen tuotteiden suosimista julkisissa hankinnoissa. Se on mahdollisuus, mutta Finnwatch pitää tärkeänä, että julkiset hankkijat tuntevat eri järjestelmien kriteerit, sillä osa luovuttaa merkkejä hyvin kevyin perustein.

Huijauksia ja heppoisia perusteita

Merkkijärjestelmät eivät pääsääntöisesti itse matkusta jokaiseen tehtaaseen, vaan tarkastuksiin käytetään ulkopuolisia yrityksiä. Se lujittaa riippumattomuutta, mutta on myös luonut ympärilleen suuren bisneksen. Alan arvo on Finnwatchin mukaan jopa 100 miljardia euroa. Markkinoita dominoi muutama suuryritys.

Kilpailu synnyttää houkutuksia tehdä säästöjä, ja laatu kärsii. Yritykset saavat myös usein tietää tarkastuksista etukäteen, mikä houkuttelee näyttämään asiat parhain päin.

Työntekijöille saatetaan etukäteen sanella, mitä heidän tulee kertoa. Kypärättömät ja paperittomat työntekijät, samoin kuin alaikäiset, saattavat tarkastuspäivänä jäädä kotiin. Tulkit voivat toimia firmojen pussiin, eikä työntekijötä aina kuulla ollenkaan.

Suomalaiset pk-yritykset luottavat Finnwatchin mukaan pääsääntöisesti saamiinsa tarkastusraportteihin. Suuryritykset laittavat kyselyjä ja reklamaatioita silloin tällöin, etenkin jos eri tarkastajien raportit poikkeavat toisistaan.

– Jos auditoitava taho haluaa toimia tavalla tai toisella vilpillisesti, niin sitä on vaikea valvoa tai todentaa tässä päässä ketjua, toteaa Finnwatchin raportissa nimettömäksi jäävä suuryrityksen edustaja.

Kuka valvoo valvojaa?

Kiinassa Hung Hing Heshanin kirjapaino oli saanut SA8000-sertifioinnin, vaikka se oli laskenut elämiseen riittävän palkan niin luovasti, että taso alitti jopa Kiinan minimipalkan. Tämän ja lukuisten muiden esimerkkien tähden Finnwatch toivoo, että alalle saataisiin yhtenäisemmät standardit.

Mallia voisi Finnwatchin mukaan ottaa luomu-merkistä, joka lähti ruohonjuurilta, mutta on nyt laeissa ja EU-asetuksissa säädelty merkki. Tarvitaan viranomaisvalvontaa, koska epäuskottavien ja harhaanjohtavien järjestelmien kitkemistä ei voida jättää kuluttajien, yritysten ja kansalaisjärjestöjen harteille. Ismo Kokko ei usko lainsäätäjän innostuvan ajatuksesta.

– Yleinen poliittinen ilmapiiri, ainakin Suomessa, on ollut viranomaisvalvonnan vähentämisen suuntaan. Usein toivotaan, että markkinat hoitavat valvontaa ja epäkelvot – tässä tapauksessa sertifikaatit – poistuisivat markkinoilta. Näin tulee tuskin tapahtumaan, varsinkin jollei läpinäkyvyyteen ja puolueettomuuteen kiinnitetä vielä enemmän huomiota.

Reilu kauppa on Finnwatchin analyysissä kunnianhimoisin merkkijärjestelmä. Sen toiminnanjohtaja Janne Sivonen sanoo, että turhan heikko laki voisi olla myös uhka: markkinoille voisi tulla ”kevytreiluja” merkkejä.

– Jos heppoinen sertifikaatti voidaan leimata oikein lainsäädännöllä vastuulliseksi, yritykset saattavat pahimmillaan lisätä panostuksiaan vähemmän kunnianhimoisiin sertifiointeihin.

– Toisaalta jos poliittista tahtoa löytyy tarpeeksi, niin jollain aikavälillä vapaaehtoiset sertifioinnit voisivat korvautua vaikka kokonaan kunnianhimoisella lainsäädännöllä. Tämmöistä ei ole kuitenkaan näköpiirissä. Vapaaehtoisuuteen perustuvilla kolmannen osapuolen sertifioinneilla tulee olemaan pitkään keskeinen merkitys vastuullisuuden varmentamisessa.

Finnwatch toivoo ay-liikkeeltä aktiivisuutta

Ammattiyhdistysliikkeen vähäinen osallistuminen sertifikaattien toimintaan on Finnwatchin mukaan silmiin pistävää. Ammattiliittoja ei yleensä kuulla järjestelmien päätöksenteossa, ja työntekijöiden ääni sivuutetaan tarkastuksissa.

Työntekijöiden järjestäytymistä ei edistetä aktiivisesti muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta, vaikka keskeisimmät ongelmat liittyvät ammatillisen järjestäytymisvapauden varmistamiseen. Kansalaisjärjestöt eivät Finnwatchin mukaan korvaa ay-liikettä, sillä ne eivät edusta työntekijöitä eikä niiden toiminta tavallisesti perustu edustukselliseen demokratiaan.

– Finnwatch on osin oikeassa, myöntää Ismo Kokko.

– Ay-liikkeeltä on puuttunut kokonaisstrategia sen suhteen, miten suhtautua yksityisiin tahoihin, jotka näitä sertifiointeja ja auditointeja suorittavat. Ay-liikkeelle tilanne on sikäli haasteellinen, että sertifiointi on koko lailla vapaata ja jos me lähdemme jonkin tahon järjestelmään mukaan, meidän täytyy olla hyvin varmoja heidän toimintatavoistaan. Emme ole hyväksyneet konsulttipohjaisia järjestelmiä pääasialliseksi välineeksi, jolloin voi vaikuttaa siltä, että olemme sivustakatsojan roolissa. Lisäksi, jos lähdemme yhteen, olisi väistämättä edessä rajanveto siinä, missä kaikissa järjestelmissä meidän tulisi olla mukana.

Janne Sivonen kehuu kuitenkin suomalaista ay-liikettä.

– Suomessa ja muissa Pohjoismaissa ay-liike on lähestynyt asiaa Finnwatchin toivomalla tavalla paljon strategisemmin esimerkiksi olemalla Reilun kaupan omistajia.

– Olen jo pitkään toivonut ja pyytänyt, että kotimainen ay-liike veisi strategisempaa lähestymistapaa myös kansainväliselle tasolle, jolla voitaisiin ottaa Pohjoismaista opiksi.

Ismo Kokon mukaan Suomen lähestymistapa ovat olleet kansainväliset puitesopimukset, jotka sovittaisiin kansainvälisen ay-liikkeen ja globaalin yrityksen välillä.

– Näihin sopimuksiin olemme asettaneet tavoitteiksi työntekijöiden vapaan järjestäytymisen ja neuvotteluoikeuden sekä yhtenä asiana vapaan osallistumisen tämän tyyppisiin auditointeihin ja sertifiointeihin. Tästä viimeisimpänä esimerkkinä on H&M:n ja IAG:n välillä viime vuonna solmittu puitesopimus, jossa sisältönä on muun muassa järjestäytynyt edustus, maakohtainen työntekijöiden ja yritysten edustajien seurantaryhmä sekä globaali kehittämisryhmä.

Finnwatchin raportti: Kaalimaan vartijat (2016)

Esa Salminen
Kuva: Istockphoto

EI KOMMENTTEJA

JÄTÄ VASTAUS