Hieno maisema.

SASKin teemaseminaarissa pohdittiin yritysten roolia kehitysyhteistyössä. Sopivatko voiton tavoittelu ja ihmisoikeudet samaan pakettiin?

Sipilän hallituksen tavoitteena on nyt lapioida kehitysyhteistyörahaa kansalaisjärjestöiltä yrityksille. Järjestöiltä leikataan ensi vuonna 49 miljoonaa euroa eli 43 prosenttia rahoituksesta. Samaan aikaan esitetään yrityksille rahoitusta tarjoavan Finnfundin pääomittamista kehitysyhteistyövaroista 130 miljoonalla eurolla. Ensi vuoden budjetti tulee eduskunnan päätettäväksi ensi viikolla.

Hallituksen toiminta herättää valtavasti kysymyksiä. Mitä ylipäätään on yritysten kehitysyhteistyö? Ovatko yritykset valmiita siihen? Jos ovat, millä ehdoilla ne saavat rahoitusta ja mikä on niiden vastuu?

Eilisessä seminaarissa puhunut Elinkeinoelämän keskusliiton kauppa- ja kehityspolitiikan asiantuntija Satu Vasamo-Koskinen pyrki avaamaan EK:n jäsenyritysten näkökulmaa asiaan. Hän korosti yritysten tekevän kehitysmaissakin omaa ydinliiketoimintaansa, ei mitään erillistä ”kehitysmaaliiketoimintaa”. Hänen mukaansa yritysvastuun on perustuttava vapaaehtoisuuteen. EK:n asiantuntija piti haasteena sitä, että suuri osa ulkomaille mielivistä yrityksistä on pieniä, ja siksi niiden riskinottokyky ja mahdollisuus toimia hauraissa maissa on heikko.

– Yritysten näkökulmasta oleellista on se, millaisia rahoitusinstrumentteja on tarjolla ja päästäänkö niiden avulla mukaan tarjouskilpailuihin kehitysmaissa, Vasamo-Koskinen painotti.

EK:ssa on puhuttu myös kohdemaan toimintaympäristön kehittämisestä, mikä toki kuulostaa hyvältä. Ilmaan jäi kuitenkin enemmän kysymyksiä kuin vastauksia. Kun puhutaan julkisin varoin rahoitetusta toiminnasta, monen mielestä oleellisin kysymys on juuri yritysten toiminnan vastuullisuus kehitysmaissa. Siinä hajonta on Vasamo-Koskisen mukaan suurta:

– Osa yrityksistä tuntee vastuunsa ja siihen liittyvät säännökset hyvin. Osa ei edes tiedä, että ne pitäisi tuntea.

Järjestöillä laajempi näkökulma

Ay-liikkeen ja kansalaisjärjestöjen näkökulma kehitysyhteistyöhön on huomattavasti laajempi kuin yksityisen sektorin. Juuri siksi on äärimmäisen ongelmallista, että järjestöjen rahoitus valuu yrityksille. PAMin ja palvelualojen kansainvälisen liiton UNIn puheenjohtaja Ann Selinin mielestä yritysten vastuu voisi olla laajempaa ja syvempää kuin tällä hetkellä. Lisäksi hän näkisi mielellään enemmän ay-liikkeen ja yritysten yhteistyötä.

– Siinä olisi saatavissa hurja maine-etu yritykselle. Moni kuluttaja arvostaa nykyään sitä, että on kanttia sopia asioista työntekijöiden kanssa kimpassa.

Selin näkee yritysvastuun vedenjakajana kaksi ja puoli vuotta sitten Bangladeshissa sattuneen Rana Plazan tehdasromahduksen, joka vaati toista tuhatta kuolonuhria. Siitä lähtien teollisuuden ja kaupan kansainväliset ay-järjestöt ovat tehneet yhteistyötä Bangladeshin hallituksen, tehtaiden ja niistä tuotteita ostavien kansainvälisten kauppaketjujen kanssa ja saaneet aikaan sitovan sopimuksen (Bangladesh Accord), jolla parannetaan tehtaiden turvallisuutta. Siinä ovat Suomesta mukana muun muassa Stockmann ja Reima. Sopimuksen myötä on tarkastettu 1600 tehdasta ja pelastettu todennäköisesti satoja – ellei tuhansia – ihmishenkiä.

Lisäksi kaupan alan ay-järjestö UNI solmii kauppaketjujen kanssa vastuullisuuteen velvoittavia raamisopimuksia.

– Valitettavasti sellaista ei ole vielä allekirjoittanut yksikään suomalaisketju, vaikka sekä Kesko että S-ryhmä näyttivät alustavasti vihreää valoa, Selin harmittelee.

Yhteistyöllä eteenpäin

Myös Aalto-yliopiston tutkija Matti Ylönen kannusti kehitysyhteistyötoimijoita laajempaan yhteistyöhön, olivat ne sitten yrityksiä, järjestöjä tai julkisia organisaatioita. Hän nosti varoittavaksi esimerkiksi Kiinan, joka on vienyt liiketoimiaan esimerkiksi Afrikkaan täysin omista lähtökohdistaan.

Työntekijöiden oikeuksista ei piitata ja koko työvoima sekä -välineet saatetaan viedä Kiinasta, jolloin yritys ei edes työllistä afrikkalaisia, vaan heille jää saastuttavan teollisuuden ympäristöhaittojen kanssa kamppailijan rooli. Moni muukin keskustelija piti Kiinan toimintaa Afrikassa täysin kestämättömänä ja korosti, ettei Suomen pidä lähteä samalle tielle.

Seminaariin osallistunut Finnwatchin toiminnanjohtaja Sonja Vartiala piti naiivina koko ajatusta, että yritykset rahoitukseen kiinni päästyään muuttuisivat ihmisoikeustoimijoiksi.

Ehkä niin, mutta sekä valtion että meidän kuluttajien on ehdottomasti vaadittava yrityksiltä nykyistä suurempaa vastuullisuutta kaikilla toimintansa osa-alueilla, jos ja kun ne saavat yhä laajemman mahdollisuuden edistää vientiään kehitysyhteistyövaroin.

Laura Ventä

EI KOMMENTTEJA

JÄTÄ VASTAUS